Kokkaus on varsin antoisaa tekemistä, ja koska erityisesti yrteillä rikastettu Välimeren keittiö kolisee meikäläiseen kuin vellikello lounasaikaan, sain eräänä päivänä neroleimauksen: Taidanpa rakentaa pihalle yrttitaimille ihan oman kasvatuslaatikon. Lähdin projektiin itsevarmasti takki auki juurikaan suunnittelematta. IT-alan työkokemukseni pohjalta minun olisi kuitenkin pitänyt tietää, että jokainen ketteräkin projekti vaatii kartoitusta, projektisuunnitelman, testausta ja useita muita vaiheita.
Aloitin projektin tarkistamalla olemassa olevat resurssit. Muutaman vuoden takaisen terassiprojektin jäljiltä pihan nurkasta löytyi yhä ylijäämälautoja, joten nämä valikoituivat luontevasti rakennusmateriaaliksi. Laatikon jalat totesin näppärästi kyhääväni aidanpylväistä. Koko hökötyksen kiinnityksen suhteen ylijäämäperiaate toimi niin ikään johtotähtenä, koska kuulun siihen kansakunnanosaan, joka onnistuu varastoimaan jokaiseen kotiprojektiin hankitut ruuvit niin loistavasti, että kun niitä myöhemmin tarvitsee johonkin muuhun, on aina helpointa käydä kaupassa ostamassa uusia. Yksi sekalainen ruuvilaatikko sattui kuitenkin tällä kertaa osumaan silmään, joten tarvittavat ”raaka-aineet” olivat nopeasti kasassa ja projekti saattoi käynnistyä.
Aitoon insinöörihenkeen aloitin projektin hyvin ylimalkaisella ja lyhyellä suunnitteluworkshopilla, joka yksihenkisessä taloudessani tuli hoidetuksi varsin ketterästi ja täysin ilman perinteisiä tilaaja-toimittaja neuvotteluja, sekä ohjausryhmän luomaa painetta. Vaatimukset tulevan mestariteoksen suhteen jäivät siis varsin suoraviivaisiksi. Dokumentoimatta jäänyt vaatimus-speksi omassa päässä oli jotakuinkin seuraavanlainen. Kokoa tuli olla sen verran, että laatikkoon mahtuisi arviolta kahdeksan yrttitaimea. Laatikon pohjan tulisi olla maan pinnan yläpuolella ja rakennettu niin, että mahdollisen liikakastelun tuoma kosteus pääsisi purkautumaan pohjan läpi maahan. Laatikon mittojen tulisi olla lähinnä "sopivaa"-luokkaa.
Kaivoin työkalupakista projektiin tarvitsemani työkalut ja kampesin sirkkelin lautakasan vierelle ja pistin sen niin sanotusti laulamaan. Olemassa olevat resurssit eli käytettävissä olevien aidanpylväiden korkeus määritti tässäkin tapauksessa projektin raamit. Pylväät sattuivat olemaan reilun metrin mittaisia, joten laatikon korkeus olkoon tasan puolet tästä. Laatikon syvyyden jätin tässä vaiheessa vielä auki. Näillä spekseillä edessäni oli melko kasa eri mittaisia lautoja, joten pääsin siirtymään projektin seuraavaan vaiheeseen.
Aloitin projektin varsinaisen työstämisen ryhdikkäästi molemmista lyhyistä sivuista. Olin sahannut kullekin sivulle kolme sivulautaa, joten laatikon syvyydeksi tuli kuin varkain 25 senttiä. Ilman tarkempaa esikartoitusta uskoin tämän kuitenkin mahdollistavan tarpeeksi kattavan multa-alustan, ja myös tyydyttävän kaikkia kyhäelmäni visuaalisia aspekteja pohtivia vieraita. Hetken aikaa nakuteltuani laatikko alkoi näyttää laatikolta ja kulmat näyttivät jotakuinkin suorilta - projekti siis eteni suunnitelmien mukaan. Tämän jälkeen lisäsin neljä pohjalautaa, koristelaudat ja viimeistelin laatikon ruskealla terassiöljyllä, otin pari askelta taaksepäin ja katselin ylpeänä aikaansaannosta. Siirryin nikkarimoodista käyttöönottoon ja istutin laatikkoon basilikaa, timjamia, oreganoa sekä ruohosipulia.
Koko hanke tuntui niin helpolta, että päätin saman tien rakentaa toisen laatikon. Tästä löytyykin oiva aasinsilta vaatimusten hallinnan prosessiin. Vaikka tässä projektissa se tavoite – eli toimiva yrttilaatikko, oli hyvin yksiselitteinen, oli vaatimusten dokumentointi ja jalkauttaminen itse tekemiseen varsin väljä. Yhden uniikin laatikon sain harvinaisen ketterästi rakennettua, mutta tämän toistaminen osoittautui hutiloinnin ja dokumentaation puuttumisesta johtuen varsin suureksi ongelmaksi. Se toinen laatikko seurasi pitkälti edeltäjän mallia, mutta sirkkelin laulaessa oma muisti osoittautui harvinaisen huonoksi dokumentaationhallinnan työkaluksi. Versio 2.0:sta tuli pari senttiä leveämpi ja lyhyempi. Toimii sen näinkin ja kuka näitä nyt pihalla edes huomaa, mutta jos olisin suunnitteluworkshopin jälkeen tehnyt yksinkertaisen piirustuksen tulevasta mestariteoksesta, olisi laatikoilla ollut edellytykset olla lähes identtiset. Dokumentointi on tylsää puuhaa, mutta se palvelee usein jaloa tarkoitusta.
Asetellessani 2.0:aa terassille huomasin välittömästi, että laatikon jalat jäivät hieman vinoiksi. Tämän seurauksena laatikko ei seissyt täysin tukevasti omilla jaloillaan. Ensimmäinen laatikko meni ilmeisesti säkällä oikein, mutta tuuri kantaa harvoin maaliin. Kyse on toki pienestä yksityiskohdasta, mutta kyllähän se tässä vaiheessa ottaa päähän. Muhkurainen nurmikko on tuskin se paras rakennusalusta, mutta se todellinen syy tähän tuotantobugiin oli puhdas huolimattomuus ja huono testaus. Ketterä tekeminen on usein varsin hauskaa hommaa, mutta jokainen työvaihe tulee vauhdin tuomasta huumasta huolimatta varmistaa kunnolla, ennen siirtymistä seuraavaan vaiheeseen. Valmista tuotetta on todella hankala - ellei jopa mahdotonta – korjata kunnolla. Itse päädyin sijoittamaan yhden jalan alle pienen laudan suikaleen. IT termistössä tekoa voisi kutsua tuotannon pätsäämiseksi.
Loppuun voisi vielä todeta, että ”tuotantokäytön” aikana olen havainnut monta asiaa, mitä olisi voinut suunnittelussa ottaa huomioon. Kattavan kenttätutkimuksen ja pilotoinnin avulla moni näistä jutuista olisi voinut olla toteutettuna jo nykyversioissa. Se on kuitenkin selvä, että jos versio 3.0 joskus vielä syntyy, tulee tässä esimerkiksi olemaan helposti liitettävä automaattinen kastelusysteemi. Helppoahan näitä on jälkikäteen keksiä.
